Rivien välissä

 Ystäväni Riikka (ig: @metrossalukevatyttö) pitää upeaa PlotTwist-podcastia, joka kannattaa ehdottomasti ottaa kuunteluun, jos kaikki kirjoittamiseen liittyvä kiinnostaa! Minulla oli tässä kuussa kunnia päästä Riikan vieraaksi puhumaan tarinoiden rakenteesta - aihe, jota blogin puolella onkin jo monta kertaa käsitelty. Luvassa on mm. erilaisia rakennemalleja ja syvempi sukellus Kolmen näytöksen rakenteeseen sekä juttua siitä, kuinka itse hyödynnämme rakennemalleja omassa kirjoittamisessamme. Mukana myös tämänhetkisiä kirjoituskuulumisia ja tuskailua käsiksen kanssa sekä tietenkin podcastin tyyliin lopussa plot twist. Aiemmissa osissa on käsitelty mm. trooppeja ja ideointia ja Riikka on kertonut omista käsisprojekteistaan. Podcast löytyy esimerkiksi Spotifyista! Käykää tsekkaamassa se sekä Riikan ihanan visuaalinen ig-tili!

Blogi on ollut superhiljainen jo pitkään, ja syy siihen löytyy tästä postauksesta! Tai jo ihan otsikosta - kustannussopimus. Aika ja energia on mennyt pitkälti tulevien kirjojeni työstämiseen ja toki myös uuden arjen pyörittämiseen täällä Suomessa. Nyt olisi pikkuhiljaa tarkoitus yrittää aktivoitua vähän enemmän, vaikka tuskin ikinä tulen postaamaan niin aktiivisesti kuin Italiasta käsin. Postauksia on jo varastossa odottamassa julkaisua, pian mm. tuoreita kirjoitusvinkkejä luvassa! Hoidetaan nyt ensin pois alta tämä pitkään odottanut megapostaus, jota olen jo ehtinyt lupaillakin. Pitkän version matkastani kirjan kirjoittamisesta unelmoineesta teinistä tulevaksi esikoiskirjailijaksi voi lukea täältä blogista (vaikka minut tuntien tästäkin postauksesta tulee pitkä...). Olenhan jo aiemmissa postauksissa käsitellyt taustaani kirjoittajana ja lisäksi jo parin vuoden ajan päivittänyt tänne ja someen tilannettani. Tällaiset "Miten minusta tuli kirjailija"- ja "Kuinka sain kust...

 Tänään sain valmiiksi ensimmäisen editointikierroksen kustannustoimittajan kanssa. Siihen väliin osui kesäloma, joten en tiedä minkä verran aikaa seuraaville kierroksille varataan, mutta ainakin nyt minulla oli reilu kaksi ja puoli kuukautta muokkausten tekemiseen. Pidimme siis palaverin kesäkuun lopussa ja deadline oli nyt. Pitkästä ajasta huolimatta minulla oli ihan hirveä kiire välillä, kesällä kun lähes joka viikonloppu on ollut varattu ja aikaa on mennyt uudesta koiranpennusta ja asunnosta huolehtimiseen. Olenkin ollut ajoittain aika kuormittunut ja suosiolla unohtanut esimerkiksi somen. On aivan mahtavaa työskennellä kustannustoimittajan kanssa ja saada ammattilaisen vinkkejä kirjoittamiseen. Etenkin on ihanaa, kun joku muukin on innoissaan käsikirjoituksestani ja saan höpöttää siitä hänen kanssaan. Mutta loppujen lopuksi itse työskentely tuntui aika tutulta - olenhan monta kertaa aiemminkin saanut palautetta käsiksestäni kirjoituskurssien ja kirjoituspiirien yhteydessä ja s...

 Minua somessa seuraavat ovatkin jo kuulleet uutisen: Olen allekirjoittanut kustannussopimuksen! Itse asiassa en yhtä, vaan kaksi kustannussopimusta, ensimmäisestä osasta sekä jatko-osasta. Sekä suunnitteilla on vielä kaksi kirjaa lisää samaan sarjaan! Aion myöhemmin tehdä vielä erillisen postauksen siitä, kuinka sain kustannussopimuksen. Tässä availen nyt vähän fiiliksiä ja viime aikojen kuulumisia. Kyseessä on siis romantiikkakäsikirjoitukseni, tai myös ehkä feel goodiksi luokiteltava, joka on kulkenut työnimellä Vesi välissämme. Tästä eteenpäin aion kuitenkin jättää työnimen pois, sillä se tulee todennäköisesti muuttumaan. Paljastan kyllä lopullisen nimen täällä blogissa sekä somessa heti kun vain voin! Tarina on suunnattu aikuisille ja on tosiaan romantiikkaa historiallisella sivujuonella. Sen kustantaa Bazar ja todennäköisesti sarjan ensimmäinen osa ilmestyy alkuvuodesta 2025. Sain kustannussopimusluonnoksen sähköpostiini viimeisenä päivänä Italiassa. Oli kyllä melkoinen huipe...

 No Italiassa tietenkin! Olen itse asiassa ollut nyt kuukauden Firenzessä J:tä moikkaamassa ja vielä vajaa kuukausi edessä. Tämä tuleekin sitten olemaan viimeinen Italia-reissuni toistaiseksi, sillä J:kin tulee kesällä pysyvästi Suomeen. Tai ainakin se olisi suunnitelma, katsotaan vielä miten nämä viimeiset kouluviikot menevät. Kirjoittamisen osalta mennään aika samassa tilanteessa mitä maaliskuussa. Pääprojektina on siis yhä Vv:n editointi kustantamon palautteen pohjalta. Ensimmäinen editointikierros on onneksi takana päin, sillä jo maaliskuussa sain uuden version koelukijoille. Siinä kohtaa pidinkin kuukauden tauon kirjoittamisesta, sillä lomailin ensin perheeni kanssa ja sitten J:n kanssa täällä Italiassa ja keskityin siihen. Jokin aika sitten aloin tuorein silmin lueskella käsikirjoitusta läpi ja yllätyin iloisesti: Siitä on tullut paljon parempi ja vahvempi kokonaisuus ja vaikka se tavallaan koostuukin nyt raakatekstistä ja vanhasta tekstistä, vaikutelma ei ole tilkkutäkkimäin...

 Ainakaan minun kirjoittamaani fantasiaa? Tämä asia on mietityttänyt jo jonkin aikaa. Fantasia, etenkin nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu fantasia, on lempigenreni. Sitä kirjoitan ja luen kaikista mieluiten ja suurin osa ideoistani pyörii sen ympärillä. Olen kirjoittanut kahdeksan romaanikäsikirjoitusta loppuun. Niistä neljä on eeppistä fantasiaa (toiseen maailmaan sijoittuvaa), yksi keskiaikaiseen fantasia-Suomeen sijoittuva, toinen 1900-luvun fantasia-Suomeen sijoittuva ja yksi nykyaikaan sijoittuva fantasiasäeromaani. Ja sitten yksi käsikirjoitus on aikuisten feel good-romantiikkaa. Juuri tuo romantiikkakäsis on ensimmäinen, johon kustantamot ovat koskaan vastanneet mitenkään muuten kuin standardihylsyillä. Hassua on, että siinäkin käsiksessä oli elementti, joka ihan minimaalisesti haiskahti fantasialta - päähenkilö uskoi olevansa kirottu, ei sen enempää. Aika selväksi tehtiin, että kaikki on hänen päässään, mutta halutessaan lukija voisi leikitellä ajatuksella, onko kir...

 Kuten edellisestä postauksesta käykin ilmi, minulla on nyt runsaasti editoitavaa tehtävänä. Uusi uutinen on kuitenkin se, että sain palautetta myös toisesta kustantamosta! Kyseessä on kuitenkin eri käsis, nimittäin säeromaanini. Se ei ehtinyt olla kierroksella kuin alle kolme viikkoa, kun ensimmäinen vastaus (eli juurikin tämä palaute + pyyntö saada nähdä uudelleen) saapui. Tuota palautetta olen mietiskellytkin jo Instagramin puolella, siinä ehdotettiin nimittäin isoja muutoksia, itse asiassa koko genren vaihtamista. Kirjoittelen varmaan ajatuksiani tännekin jossain kohtaa, mutta nyt aiheena on jotain muuta. Nimittäin se, millaista on ollut editoida, kun tiedän, että tämä luetaan varmasti ja sen perusteella voi ratketa, saanko kustannussopimusta vai en. Tai tietenkinhän tilanne on ollut sama aiemminkin, mutta nyt en lähetä käsistä kasvottomalle kustantajalle, vaan henkilölle, joka on jo lukenut sen kokonaan ja pohtinut sen vahvuuksia ja heikkouksia perusteellisesti. Nyt on siis to...

 Perjantai 13.1. ei ollutkaan mikään epäonnen päivä, niin kuin aamulla arvelin. Aamutoimia tehdessäni minulla kävi mielessä säeromaanini, jonka lähetin pariin ensimmäiseen kustantamoon viikko sitten sunnuntaina - sen oli tarkoitus olla tämän viikon postauksen aihe. Pohdiskelin, että on ihanaa, kun vielä pariin viikkoon ei todennäköisesti tarvitse jännittää, että tulisi hylsyjä tai mitään muutakaan, vaan olo on toiveikas ja kaikki tuntuu vielä mahdolliselta. Sanoinkin eräälle kirjoittajakaverille, että taidan olla koukussa käsikirjoitusten lähettämiseen kustantamokierrokselle. Se on niin mahtava tunne, kun projekti on päässyt siihen pisteeseen. Siinä kohtaa tuntuu, että tästä tosiaan tulee esikoiseni ja pian pitelen kirjaa kädessäni. Tiputus on tietenkin aikamoinen. Jo parissa viikossa innostus lopahtaa ja pelko herää. Kun kuukausi on kulunut, alkaa odotella vastauksia. Ja sitten ne tulevat. Hylsyt. Joka kerta sydän valahtaa alemmas ja alemmas. Lopulta tulee aika (ehkä noin puolen v...

 Nyt kun juhlakausi on ohi, on minulla alkanut totutteleminen uuteen arkeen. J on palannut Italiaan, minä taas muutin takaisin lapsuuden kotipaikkakunnalleni. Siitä on melkein yhdeksän vuotta, kun muutin täältä opiskelemaan. Tuntuu aika oudolta olla nyt takaisin, mutta myös ihanalta. Koti-ikävä silloin alussa oli melkoinen ja vannoin joskus vielä muuttavani tänne. Erikoista on kuitenkin se, että asun nyt yksin - ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen aina asunut joko solussa, kämppiksen tai J:n kanssa. Nyt takana ovat pari ensimmäistä yötä ja iltaa ihan yksinään uudessa asunnossa. Totuttelua on siis ollut, samoin puuhaa. Mehän myimme lähes kaiken omaisuutemme, kun muutimme Italiaan. Silti kyllä tuntui, että tavaraa on ihan liikaa! Mutta käytännössä kaikki, mitä omistin vielä hetki sitten, oli vaatteita, kirjoja ja vaelluskamani. Sattumoisin lähipiiriini osui samaan aikaan muutto, josta jäi paljon huonekaluja ja muuta käyttötavaraa yli (ainakin toistaiseksi, ne ovat minulla säilössä). ...

 Instagramissa minua seuraavat ovatkin jo varmaan kuulleet, että olen palannut Suomeen sekä viimeisimmästä kirjoituskilpailuyllätyksestä. Suomessa vietän tällä hetkellä matkalaukkuelämää, eli asun toisten nurkissa. Wifiä ei ole aina ollut saatavilla ja lisäksi olen ollut kamalan kiireinen: aloitin taas työt, joten ne vievät kaikki päivät, ja iltaisin ja viikonloppuisin olenkin kiertänyt sosiaalisesta menosta toiseen. Mutta en valita! Syksy Italiassa oli aika yksinäinen, kun J teki pitkää päivää ja ainoa kaverini siellä oli suurimman osan ajasta muualla. Onkin ollut ihana nähdä nyt ihmisiä ja nauttia Suomen talvesta, mutta kirjoittamiselle ei kyllä ole jäänyt aikaa. Sain Mustan joutsenen (romaanikäsikirjoitus nro 8) ennen Suomeen paluuta valmiiksi ja elättelin toivoa, että saisin tehtyä sille "raakaeditoinnin" ennen joulua, mutta nyt pohdin, että hyvä jos saan ennen helmikuuta sitä tehtyä. Tauko tekee kuitenkin hyvää, onhan tässä tullut aherrettua. Toki se tarkoittaa, että suu...

 Postasin pari viikkoa sitten Tiktokiin videon, jossa vuodatin suruani hylsyjen saamisesta. Sen jälkeen minuun otti yhteyttä Instagramissa ihminen, jota en tuntenut ennestään. Hän oli nähnyt videon ja halusi piristää minua tekemällä "random act of kindnessin" ja tarjoutui piirtämään jonkun tai jotkut hahmoistani. Hän sattuu nimittäin olemaan kuvittaja ja taiteilija. Olin aivan pöllämystynyt. Miten voi olla? Miten maailmassa on näin ihania ihmisiä, jotka ihan hyvää hyvyyttään haluavat piristää ventovierasta ilman mitään palkkiota? Tarjous oli aivan uskomaton. Täällä blogissakin olen maininnut, että yksi syy, miksi haluan kirjailijaksi on saada hahmoni maailmalle ja ainoa tapa siihen on saada kirja luettavaksi muille. No ei ole enää! Ja lisäksi mainitsin myös yhtenä syynä "fanitaiteen" tai hahmotaiteen näkemisen omista tarinoistani. On nimittäin niin hienoa nähdä, miten omat tarinat heräävät henkiin jonkun toisen mielikuvituksessa. Itsellänihän ei visuaalisia taitoja...

Aivan ensin nopea kirjoituspäivitys: Työstän tällä hetkellä kahdeksatta romaanikäsikirjoitustani, työnimeltään Musta joutsen, ja olen aivan haltioissani tarinasta! Viimeksi näin oli ehkä Pihlajapalatsin kanssa, mutta en muista olinko silloinkaan aivan yhtä innoissani (olin varmaan, editointikierrokset aina laimentavat intoa tarinaan ja on vaikea muistaa sitä alkuperäistä fiilistä). Lahon kanssa oli ongelmia alusta asti, säeromaani taas oli aivan erilainen prosessi kuin muut tarinani. Tällä hetkellä tunnen vain puhdasta kirjoittamisen iloa, vaikka minusta tuntuu, että tarina on muutenkin lupaava. Olen kuitenkin onnistunut unohtamaan tavoitteellisen kirjoittamisen toistaiseksi ja vain nauttimaan. Ihan parasta! Tosin se on johtanut siihen, että kaikki rutiinit ja suunnitelmat ovat lentäneet ikkunasta ulos, kun haluan vain uppoutua tähän tarinaan. Ja se on okei. Minulle ei varmaan enää ikinä tule samanlaista mahdollisuutta kirjoittaa ilman muita velvollisuuksia tai häiriötekijöitä kuin nyt...

 Ennen kuin aloitin tavoitteellisen kirjoittamisen (=käsisten lähettämisen kustantamokierroksille), olin aika vakaa ihminen. Nykyään tuntuu, että mielialani vaihtelee saman päivänkin aikana epätoivon syövereistä sydäntä pakahduttavaan ihastukseen. Ei, otetaan tuo takaisin. Koin sydäntä pakahduttavaa ihastusta aiemminkin. Sen nimittäin saa aikaan omaan tarinaan ja hahmoihin hullaantuminen. Se epätoivo on uutta. Kustantamokierrokseni Ensimmäiselle kustantamokierrokselle lähdin henkseleitä paukutellen. Kuukauden ajan odottelin, että puhelimet alkaisivat piristä. Ensimmäiset hylsytkin vain hymähdyttivät, "Kyllä nuo vielä katuvat". Aika nopeasti sieltä tultiin alas. Totesin, että käsis lähti ihan liian aikaisin kierrokselle, nimenomaan siinä kohtaa, kun sydäntä vielä pakahdutti. En ollut pystynyt katsomaan sitä objektiivisesti, enkä ollut edes käyttänyt sitä kirjoituspiirissäni. Toinen kustantamokierros alkoikin paljon varovaisemmin. Olin siinä kohtaa suoraan sanottuna lopen kyllä...